Päivitetty: 28. toukokuuta 2012

Uusi päivä sarastaa McCullochin puutarhatuotteille – ja ne kaikki näyttävät mustilta

Jo kymmeniä vuosi alalla toiminut McCulloch teki rohkean päätöksen: se päätti valmistaa puutarhatuotteita, jotka myös näyttävät hyviltä. McCullochin uusissa tuotteissa niiden sisällä olevalle voimalle on luotu yhtä voimakas ulkoinen muotoilu.

Uuden McCulloch-puutarhatuotteen elämä alkaa tuotetiimin toimistoissa. Siellä painotetaan suorituskykyä ja ominaisuuksia – ja siellä uskotaan lujasti siihen, että puutarhatyö voidaan aina tehdä hieman helpommin ja nopeammin.

Testaamalla jatkuvasti uusia materiaaleja tuotteista pyritään tekemään kestävämpiä ja entistä toimivampia sekä kehittämään uutta teknologiaa, jolla moottoreista saadaan enemmän irti – samalla kun tuotteisiin halutaan ominaisuuksia, jotka säästävät entistä enemmän työaikaa.

Koko ajan eteenpäin

Seuraavana haasteena on luoda tuotteille yhtä voimakas muotoilu. Jens Näslund on McCullochin muotoilukeskuksen Brand Design Manager Tukholmassa. Jensin kertoessa uuden McCulloch-muotoilun synnystä ei jää epäilystäkään, etteikö projekti olisi ollut jännittävä:

”Kun meitä pyydettiin luomaan täysin uusi muotoilukonsepti, halusimme tehdä jotakin todella coolia ja vetovoimaista. Meistä tuntui, että McCulloch-tuotteet tarvitsivat ennakkoluulottoman ja voimakkaan lookin, joka vastaisi niiden sisällä olevaa voimaa.”

Jens ja designtiimi päätyivät muotoiluun, jossa muodot ovat erittäin lihaksikkaita ja orgaanisia ja jotka luovat vaikutelman, että tuotteet ovat koko ajan liikkeessä eteenpäin.

Lopuksi kaikki alkoi näyttää mustalta

Uudessa McCulloch-muotoilukonseptissa on käytetty tehokkaasti mustien pintojen yhdistelmiä. Ratkaisu on samalla looginen. Koska muodot luovat veistomaisen vaikutelman, designtiimi halusi korostaa sitä. Jokaisen veistetyn – kuvainnollisesti – hohtavan pinnan alapuolella on matta pinta, ja päinvastoin.

Erilaisten mustien pintojen yhdistelemä lisäsi muotoiluun uuden ulottuvuuden, kuten teki myös keltaisen, jo kymmeniä vuosia käytetyn McCulloch-tavaramerkin, älykäs käyttö. Jens selittää:

”Kuvittele, että maalaat mangon mustaksi ja leikkaat siitä sen jälkeen viipaleita saadaksesi sen sisäpuolen näkyviin. Keltaiset elementit perustuvat samaan ajatukseen. Päätimme, että keltaista väriä tulisi käyttää lähellä moottoria ja muissa paikoissa, joista voima saa alkunsa. Tämä luo vaikutelman kuin sisällä oleva voima murtautuisi ulos kuorestaan.”

Kauppoihin vuonna 2012

Ensimmäiset uutta McCulloch-muotoilua edustavat puutarhatuotteet esitellään keväällä 2012. Tuotteet tulevat vähittäis- ja rautakauppoihin kaikkialla maailmassa.

”Näillä puutarhatuotteilla työt tulevat tehdyiksi, minkä sekä tuntee – että näkee – välittömästi. Voi myös olla, että jätät McCullochisi ulos vain näyttääksesi sen muille,” sanoo Towe Ressman, Husqvarna-konsernin muotoilujohtaja.

McCulloch Newsroom

Tervetuloa McCulloch Newsroomiin! Täältä saat tietoja tuoteuutuuksistamme, hyödyllisiä puutarhavinkkejä, tutustut mielenkiintoisiin artikkeleihin ja muihin ajankohtaisiin asioihin. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Näytä artikkelit ajalta

Tunnisteet

Esittelyvideot

Siirry Esittelyvideot-sivulle